Puukerrostalojen aika on nyt

Viisi vuotta sitten olimme niin sanotusti jännän äärellä. Allekirjoitimme ensimmäisen puukerrostalohankkeen urakointisopimuksen, mutta emme vielä silloin arvanneet, ettei paluuta entiseen olisi. Kun kahdeksankerroksinen Puukuokka 1 alkoi nousta korkeuksiinsa Jyväskylässä, se oli menoa. Oivalsimme, että puukerrostalorakentaminen on juuri sitä, mitä haluamme tehdä ja mitä maailma tarvitsee. Seitsemäs urakoimamme puukerrostalo rakentuu parhaillaan Nurmijärvellä. Talo toisensa jälkeen olemme … Continued

Julkaisupäivämäärä 16.10.2019
Jaa


Viisi vuotta sitten olimme niin sanotusti jännän äärellä. Allekirjoitimme ensimmäisen puukerrostalohankkeen urakointisopimuksen, mutta emme vielä silloin arvanneet, ettei paluuta entiseen olisi. Kun kahdeksankerroksinen Puukuokka 1 alkoi nousta korkeuksiinsa Jyväskylässä, se oli menoa. Oivalsimme, että puukerrostalorakentaminen on juuri sitä, mitä haluamme tehdä ja mitä maailma tarvitsee.

Seitsemäs urakoimamme puukerrostalo rakentuu parhaillaan Nurmijärvellä. Talo toisensa jälkeen olemme onnistuneet kehittämään puukerrostalojen rakennustapoja ja vahvistamaan yrityksemme erityisosaamista. Tänä päivänä meidän tiiviissä työporukassamme on taitavia puurakentamisen ammattilaisia – sellaisia, joita ei ihan joka kulman takaa kävele vastaan.

Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, kokeneilla puurakentamisen osaajilla pitää kiirettä tulevinakin vuosina. Työvoiman tarve kasvaa, koska puukerrostalorakentamisen odotetaan lisääntyvän merkittävästi. Alan oppilaitoksissa tulisikin kouluttaa lisää työntekijöitä, jotka osaisivat rakentaa puukerrostaloja teollisesti valmistetuilla rakennustuotteilla.

Puurakentamisbuumia vauhdittavat muun muassa valtio ja monet kaupungit, jotka ovat asettaneet tavoitteekseen puukerrostalorakentamisen lisäämisen. Syy muutokseen on selvä: rakentamisen ilmastovaikutukset halutaan pitää kurissa.

Puukerrostalot houkuttelevat myös asunnontarvitsijoita monin tavoin. Kukapa ei nykyaikana arvostaisi vähäpäästöisesti rakennettua taloa, joka on valmistettu uusiutuvasta raaka-aineesta ja joka sitoo hiiltä koko elinkaarensa ajan. Puhumattakaan siitä, että puu on myös kestävä, kaunis ja kodikas materiaali. Rakennuttajan näkökulmasta kiinnostavuutta lisää etenkin se, että puukerrostalot pystytään rakentamaan sateelta suojassa ja ne valmistuvat teollisista tilaelementeistä erittäin nopeasti verrattuna vastaavanlaiseen perinteiseen betonikerrostaloon.

Vaikka alan tulevaisuus näyttää vehreältä, muuhun Eurooppaan verrattuna puukerrostalorakentaminen laahaa Suomessa selvästi monia maita perässä. Puun mahdollisuudet on tunnistettu, rakennussäädöksiä höllennetty, rakentamistekniikoita kehitetty ja asenteet ovat muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi, mutta tekemistä riittää vielä.

Jokainen urakoimamme puukerrostalohake on ollut ainutlaatuinen. Vuosien aikana olemme oppineet, mitkä ovat toimivimmat suunnittelun ja valmistuksen käytännöt. Haluammekin hyödyntää ammattitaitoamme kehittämällä puukerrostalorakentamisen konseptia siihen suuntaan, että laatu ja kilpailukyky mahtuvat samaan pakettiin. Joustava organisaatiomme pystyy urakkamuodosta riippumatta vastaamaan nopeasti rakennuttajien toiveisiin ja huomioimaan kunkin kohteen erityisvaatimukset.

Olemme jo konkareita puukerrostalorakentajina, mutta etsimme jatkuvasti uusia innovaatioita sekä materiaaleihin että työmenetelmiin. Ei betonirakentamisenkaan vankkaa perinnettä yhdessä yössä luotu.